Vittu.
K on koko päivän ollut ajatuksissani. Pitikö hänen tulla taas sekoittamaan pääni. Ja miksi hän kertoi asioista vasta kun on liian myöhäistä?!?! Vasta sen jälkeen kun hän on menettänyt minut. Ja minä hänet.

Tahtoisin uskoa häntä. Tahtoisin. Sisälläni kuitenkin asuu skeptikko, pessimisti ja se joka pelkää aina pahinta. Kuitenkin tahtoisin. Tahtoisin niin kovasti uskoa.

Voin kuvitella kuinka hyvin meillä menisi ja kuinka onnellisia olisimme. Odottaisin K:ta yhteisessä kodissamme kun hän tulee töistä minua myöhemmin. K tulisi luokseni, halaisi ja antaisi suudelman. Olisin valmistanut maukkaan aterian, jonka nauttisimme yhdessä. Siirtyisimme sen jälkeen sohvalle katsomaan telkkaria ja höpisemään päivän tapahtumista. Illan päättäisi rakastelu (outo sana sillä yleensä nussin/nain/panen jonkun kanssa). Nukahtaisin onnellisena, sillä minulla olisi silloin kaikki mitä haluan: rakastava/rakastettava mies, yhteinen koti sekä yhteinen tulevaisuus.

Toisaalta voin vain kuvitella että meillä menisi K:n kanssa hetkellisesti hyvin. Aluksi hän olisi ihana, ja kunhan hän saa minut nalkkiin, sama vanha toistuisi. Olisin aina viimeisellä sijalla, ja aina se jossa on kaikki vika.

Vaihtoehtoinen kuvitelma olisi:
Saapuisin yhteiseen asuntoomme töiden jälkeen rättiväsyneenä. Polttaisin ruuan pohjaan. K olisi luvannut tulla aikaisin kotiin, mutta työkiireiden (+ salilla käynnin) takia tuleekin vasta paljon myöhemmin. Olen väsynyt. Katson telkkaria sohvalla. K saapuu kotiin, ja saan kuulla siitä kuinka olen taas tehnyt jotain väärin. Ja miksi asunto näyttää kuin pommin jäljiltä, minullahan olisi hyvin aikaa siivota töiden jälkeen. Miksi täällä ei taaskaan ole ruokaa valmiina. Jääkaapissakaan ei ole mitään. Riitely alkaisi, lähtisin kävelylle koska en jaksaisi kuunnella/K aloittaisi mykkäkoulun. Ilta päättyisi kyyneliin minun osaltani. Tuntisin oloni arvottomaksi. Taas mokasin. Jos olisin vain..
Olisimme vain 2 kaveria jotka panevat silloin tällöin ja jakavat yhteisen sängyn.

Haluaisin vielä yrittää. Aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä.
Olen salaa "toivonut" että K olisi laittanut viestiä tänään päivällä, tai soittaisi illalla.
Tiedän sen että jos en kokeile K:n kanssa vielä viimeisen kerran toimiiko suhde vai ei, niin se jää myöhemmin harmittamaan. "Entä jos..".
Toisaalta, jos kokeilen ja se ei yksinkertaisesti toimi, niin sekin tulee myös harmittamaan. "Pitikö mun taas olla niin tyhmä että uskoin valheisiin..".

Vittu perkele saatana!