Pää käy ylikierroksilla. Ajatuksia ja tunteita on ihan liikaa tällä hetkellä. Paineita. Eikä ketään kuka jaksaisi kuunnella, tai ketään ketä kiinnostaisi. Joten kirjotan ne sitten tänne.

Ahdistuksen/pään vaivaa aiheuttavia aiheita tällä hetkellä ovat: K, ystäväni joita ei tunnu kiinnostavan K:n ja minun ero, oma seksuaalisuuteni, yksinäisyys, työni sekä asuinolosuhteeni. Voisiko siis enään paremmin mennä? Ainut lohtu on se, että kohta alkaa viikonloppu ja voin "luvan kanssa" juoda pään täyteen ja yrittää olla ajattelematta asioita. Aikaisemmin join aika useasti arkisin kun ahdisti, ja sainkin siitä ystäviltäni huomautuksia. Tiedän ettei pahaa oloa kuuluisi hukuttaa viinaan, mutta kun se oli ainut ja "paras" tapa sillä hetkellä. Hetkellinen helpoitus. Nykyään otan harvoin arkisin, mutta sitäkin enemmän viikonloppuisin. Alkoholismin alkeita? Ei, en usko. En ainakaan vielä.

Aloitetaan K:sta.
Huomasin suhteemme loppuaikana suuttuvani hänelle aivan järjettömistä syistä, jonka jälkeen hän suuttui ja "uhkaili" ettei jaksa jos olen aina "tuommoinen", jonka johdosta minä lepytin häntä. Jos minulla oli paha olo, ja mainitsin asiasta hänelle, hän yleensä suuttui tästäkin. En voinut sanoa hänelle, että minulla on nyt paha olo, en tiedä mistä se johtuu. Olen väsynyt ja haluan nukkumaan. Tämä aiheutti paineita, koska hän "ei voinut" hyväksyä minua sellaisena kuin olen.
K on jo ennen kun aloimme seurustelemaan tiennyt ettei minulla ole kaikki kotona pään sisällä. Voiko vakavasti masentuneelle sanoa: älä nyt, älä oo tommonen.
En minä ole valinnut masennusta, se on geeneissäni. Enkä minä voi päättää olevani iloinen, jos haluaisin vain kuolla pois.
Millainen olo minulla oli, siitä ei voinut mainita ääneen ilman mahdollista suuttumista K:n puolelta. Tämäkin oli henkisesti rasittavaa suhteessamme.

Mietin myös viimeisten viikkojen aikana voiko suhteemme oikeasti onnistua, sillä siinä on minun puoleltani niin paljon valheita. Mitä tapahtuisi vuosien päästä jos olisimme K:n kanssa vielä yhdessä ja valheeni tulisivat julki? Valheilla on tapana tulla julki.
Minä petin häntä toisen miehen kanssa, koska olin yksinäinen. Onko parisuhteessa olevan yksinäisyys hyväksyttävä syy pettämiselle? Ei. En saanut K:lta tarvitsemaani läheisyyttä, joten hain sitä muualta. Jälkikäteen ei edes tullut morkkista. MIKSI? Sitä en tiedä. Ehkä pidin meitä enemmänkin kavereina kuin rakastavaisina?
Olen valehdellut K:lle. En mitään suuria valheita, mutta valehdellut kuitenkin. Ja kaikista pahinta tässäkin on se, että olen helvetin hyvä siinä. Pokka pitää, vaikka valehtelet päin naamaa elämäsi tärkeimmälle ihmiselle.
Rikoin K:n omaisuutta useiden satojen eurojen edestä, koska olin vihainen hänelle. En myöskään myöntänyt tätä hänelle. Valehtelin taas naama perus lukemilla, ja syytin häntä itseään joka kännipäissään oli vahingossa rikkonut tavaransa. Tämäkään ei oikein tuntunut missään. En myöskään voinut kertoa, koska K olisi suuttunut ja jättänyt minut, ja luultavimmin olisin joutunut korvaamaan tekemäni vahingot.
Olen myös haukkunut K:ta ilman suurempaa syytä. Haukkumiseni ei todellakaan ollut mitään "sä oot ihan tyhmä", vaan jotain paljon pahempaa. Olen hyvä iskemään ihmisten heikkoihin kohtiin, jos sellaisia löydän heistä. Olen yrittänyt lopettaa tämän, sillä olen satuttanut niin monia ihmisiä aivan turhista syistä. Tiedän myös, että sanomani asiat jäivät vaivaamaan K:ta pitkäksi aikaa, ja hän myös jaksoi huomauttaa kuinka ilkeä silloin ja silloin olen ollut hänelle. Mutta en vain voi enään mitään siinä vaiheessa kun sanoja alkaa tulvimaan suustani.
Henkisestä väkivallasta voimmekin siirtyä fyysiseen. Olen käynyt käsiksi K:hon, ja aiheuttanu hänelle ruhjeita, mutta ainoastaan vain kerran. Hän oli humalassa, ja päädyimme tappelemaan jonka johdosta en enään pystynyt hillitsemään itseäni. Sain taas kiittää aamulla, että hän oli niin humalassa ettei muistanut mitään edellisestä yöstä.
Olen sika, voin myöntää sen.

On perseestä olla vainoharhainen. Tästä voin syyttää itseäni, sekä K:ta.
Meillä on aikaisemminkin ollut jonkunnäköistä juttua, mutta se on aina päättynyt yht´äkkiä, ilman että olen saanut mitään syitä, tai ylipäätään mitään vastauksia. Juttu on alkanut, ja sitten en enään kuulekaan K:sta mitään. Hän on vain leikkinyt kanssani, eikä pääni kestä ihmissuhde leikkejä.
Suhteemme alussa pelkäsinkin, että hän taas yllättäen ei haluakaan olla missään tekemisissä kanssani. Ja vaikka nyt suhteemme oli "vakaalla pohjalla", pelkäsin aina kun hän ei vastannut puhelimeen, että on taas käynyt niin. Olin epävarma suhteestamme, vaikka mitään todellista syytä ei ollut. Menneisyys kuitenkin kummitteli, entä jos taas käy niin..?

Pelkäsin myös, että entä jos hänellä on joku toinen samaan aikaan. Paraskin puhuja, tiedän. Jos hän ei vastannut, syyn oli pakko olla se, että hänellä on muuta seuraa, eikä halua toisen/minun kuulevan toisesta. En tiedä mistä tämän sain päähäni, mutta epäilystä on vaikea kitkeä pois.

Olin vainoharhainen, ja sekin oli henkisesti hyvin rankkaa epäillä toista ilman mitään kunnollista syytä. Vielä niin etten voinut puhua asiasta K:lle. Ja kun mainitsin viime viikolla, että minulla on hyvin epävarma olo suhdettamme/häntä kohtaan, hän suuttui minulle. Olisin vain tarvinnut hänen sanovan, ettei ole mitään aihetta sellaiseen. Hän haluaa vain minut ja rakastaa minua. Näin olisi vainoharhanikin kadonnut. Mutta en kuullut sanoja joita tarvitsin, joten epäilykseni vain kasvoi. Enkä tällä kertaa ollut väärässäkään.

Tänään minulla on tyhmä olo. Miten saatoin uskoa 2 viikon eron jälkeen hänen muuttuneen? Pää sanoi ettei se ole mahdollista, mutta tunne toivoi niin tapahtuneen. Miksi uskoin hänen valheisiinsa? Ainut mitä minulle jäi suhteestamme, on henkinen kipu.

Toisaalta, viimeksi kun näimme, vietimme mukavan illan mielestäni. Näin ollen epävarmuutenikin suhdettamme kohtaan otti muutaman askeleen takapakkia. Ajattelin, jos nyt uskaltaisin viedä hänen luokseen tavaroitani, ettei niitä aina tarvitse raahata mukana kun jään hänen luokseen yöksi. Ajattelin että kyllä tämä kestää (vaikka valheet kummittelivatkin samaan aikaan päässäni). Voisimme miettiä kunnolla yhteistä asuntoa. Yhteistä elämää. Yhteistä tulevaisuutta.
Minulla oli hyvä aavistus suhteestamme. Olin väärässä, sillä erosimme 2 päivää näkemisemme jälkeen. Ilman mitään kunnollista varoitusta hän sanoi ettei ehkä olekaan seurustelevaa tyyppiä. Minä ahdistan häntä, minä kyttään häntä, minä vahdin häntä, ja puhelimessa puhuminen ahdistaa häntä.
Miten kaikki voi muuttua täysin vastakkaiseksi 2 päivässä?

Kaikista eniten minua vaivaa tapa jolla K lopetti puhelumme. Hän ILOISESTI sanoi lopettavansa puhelun nyt, moi moi. Aivan kun vihdoin ja viimein hän pääsisi kärsimyksistään eroon, ja aurinko paistaisi sadepilven takaa.
Oliko se niin helvetin kamalaa seurustella kanssani??? Teinkö minä todella hänen elämästään yhtä helvettiä??? Eikö hän koskaan ollut onnellinen kanssani??? Leikkikö hän taas kanssani??? Lopettiko hän suhteemme näin vain satuttaakseen minua??? Onko hän nyt helpottunut päästessään eroon minusta??? Pitäisikö minun anoa häntä takaisin???
Mutta se äänensävy vaivaa mieltäni.
Haluaisin kuulla hänen olevan helvetin onneton, koska en enään ole hänen elämässään. Kuinka hän kaipaisi minua. Kuinka minä olen se mitä hän on aina halunnut. Kuinka paljon hän minua rakastaisi. Ja paljon muuta.

Tänään olen katkera, ja toivon ettei hän koskaan löydä itselleen ihmistä jonka kanssa rakentaa elämäänsä. Toivon ettei hän koskaan ole onnellinen. Toivon että joku ihminen murskaisi hänen itsetuntonsa kokonaan. Toivon ettei kukaan rakastaisi häntä. Toivon että joku ihminen olisi hänelle aivan kamala. Toivon hänen olevan onneton. Toivon ettei hänellä olisi mitään minkä vuoksi elää. Toivon siis kaikkea pahaa K:lle.

Olen kuitenkin miettinyt halusinko seurustella K:n kanssa vain siksi ettei minulla ollut ketään muuta, kun hän? Pidinkö suhteesta kiinni vain sen takia, ettei ollut muitakaan vaihtoehtoja? Olinko hänen kanssaan vain siksi ettei minun tarvitse olla yksin? En tiedä. Ehkä.

Mutta sen tiedän, että nyt hieman helpotti K ahdistus kun sain kirjoitettua kaiken paskan. Ei tarvitse miettiä sitä enään yksin oman pään sisällä.

Muista ahdistuksen aiheuttajista sitten myöhemmin..