Leikkaa ihan tyhjää. Ajatukset vaan harhailevat asiasta toiseen ja siitä kolmanteen. Mikään ei oikein tunnu miltään muulta kun pahalta.

Ehkä se on noiden kavereiden kanssa, että ne ei näe ulospäin kuinka paha olo mulla todellisuudessa on.
Olen aina ollut erittäin hyvä kätkemään tunteeni. En yleensä itke julkisesti kenellekään (tosin nyt kun olen yrittänyt näyttää niin hyviä kuin huonojakin tunteitani, niin olen sortunut itkemään julkisesti.. Hävettää..).
Kävin eilenkin erään ystäväni kanssa kahvilla, mutta K:sta puhuttiin (tai oikeastaan minä sanoin) sen verran, että mainitsin ettei hänestä ole vieläkään kuulunut mitään. Kaveri ei sanonut mitään, ja asia kuitattiin sillä. Juttelimme, ja nauroimme (myös minä).

Mutta siinä vaiheessa kun olen aivan yksin, ajatukset harhailevat K:hon, ja kyyneliä on vaikea pidättää. Kun ei tarvitse ajatella ettei meitä enään ole, kaikki on hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun olen ajamassa aamulla töihin, ja huomaan tulevani omasta kodistani, tulee paha olo. Myös kun lähden kotiin, ja huomaan ettei minulla ole ketään kenelle soittaa ja kysellä päivän kuulumisia, tulee paha olo. Kotona ollessani huomaan ettei minulla ole ketään ketä varten laittaisin itseäni hieman enemmän kuin pelkille ystävilleni. Miksi oikeastaan edes vaivautuisin laittamaan itseäni.  Kun menen nukkumaan, minulla on kylmä koska kukaan ei ole lämmittämässä. Ei ole ketään kenen toivoisi soittavan. Ei ketään kenen näkemistä odottaa. Ei ketään ketä ajatella. Ei ketään kenen kanssa tahtoisi viettää loppuelämänsä. Minulla ei ole ketään, ja olen aivan yksin. Yksin oleminen pelottaa.

Kun lähden töistä, ja pääsen autoon, jossa olen aivan yksin, tulen itkemään. Kuuntelen ahdistavaa musiikkia ja itken matkan kotiin. Tämän jälkeen teen ehkä ruokaa jos jaksan, ja makaan sohvalla koko illan katsoen tv:tä. Menen nukkumaan, ja pidätän itkua. Minua on väsyttänyt koko päivän, mutta kunhan pääsen sänkyyn, väsymys on poissa. Valvon, ajattelen, itken, kunnes nukahdan. Aamulla en jaksaisi nousta ylös. Antaisin mitä vain, jotta voisin nukkua. Nukkua enkä herää enään koskaan.
Näin menevät minun päiväni nykyään.