Vaimoksi voin nimetä K:n työn, ja minä olen se toinen nainen. En uskalla vaatia/pyytää/haluta mitään, sillä pelkään jollakin tasolla että K hylkää. Pitäisihän mun olla tietoinen siitä, että olen viimeisellä sijalla, ja "vaimo" ensimmäisellä. Ei ole oikeutta vaatia, sillä tilanteen pitäisi olla tiedossani. En myöskään saa mitään. Tilanne on joka kantilta katsottuna aiva perseestä omalta osaltani. Ainut mitä voin tehdä on yrittää ymmärtää, antaa aikaa, sopeutua tilanteeseen, ja elää K:n antamien ehtojen mukaan.

Maanantain näkeminenkin peruuntui, sillä K:lla meni niin myöhään töissä. En jaksanut lähteä enää 8 jälkeen käymään hänen luonaan. Näimme eilen, ja vietin yön hänen luonaan. Aamulla keräsin kaikki tavarani vaivihkaa mukaan. Eihän niitä paljoa ollut, mutta kuitenkin. Tämä oli ensiaskel luopumiseen. En vain tiedä milloin olen valmis luopumaan toisesta lopullisesti. Sen jälkeen en enää ryhdy tähän leikkiin. Leikkiin missä en voi voittaa koskaan, ainoastaan hävitä vaikka kuinka kovasti yrittäisin. Se on sääli, mutta en suostu olemaan vain joku jonka kanssa viettää aikaa. Haluan olla se tärkein.

Viihdyn K:n kanssa erittäin hyvin, mutta on ehkä aika vaihtaa "rakastavaisista" pelkkiin kavereihin. Ystävänä K on aivan varmasti erittäin hyvä. Rakkaana, huono.
En ymmärrä minne katosi se muutama kuukausi sitten ollut olo. Muistan kun K jäi eräänä (darra) päivänä nukkumaan luokseni kun lähdin hoitamaan asioitani. Ennen kun lähdin, katsoin K:n nukkumista sängyssäni ja se näytti vain niin oikealta. Se että K jäi nukkumaan, ja itse lähdin muutamaksi tunniksi pois, se näky näytti sellaiselta että näin sen kuuluikin mennä. Voin lähteä hetkeksi pois, ja kun tulen takaisin, hän on odottamassa. Odottamassa minua. Se vain tuntui niin oikealta. Niin sen kuului mennä.
Tunne on nyt kadonnut. Kadonnut kuten K:n lämpö joka muutama kuukausi sitten oli vielä olemassa. Se että hän yritti. Nyt kaikki on taas kaavoihin kangistunutta, enkä pidä niistä kaavoista.

Aamulla hampaita pestessäni ajattelin edellistä iltaa/yötä, ja mietin että miksi helvetissä olen haaveillut ja odottanut että olisimme muuttaneet yhteen!?!? Tätäkö halusin elämältä, ja mieheltä. Miehen joka on (liian) paljon poissa. Miehen joka osoittaa hellyyttä liian vähän. Miehen joka on urakeskeinen, ja kaikki muu toissijaista. Miehen jonka ei ole lähelläkään sitä mihin edes pitäisi tyytyä. Miehen joka salakavalasti vie viimeisetkin itsetuntosi rippeet. Miehen joka jaksaa muistuttaa kuinka paljon vikaa sinussa on. Miehen joka on kylmä.
-Ei kiitos

Mutta milloin olen valmis luopumaan tästä miehestä? Tänään? Huomenna? Ensiviikolla? Ensi kuussa? Vai vasta silloin kun hän niin päättää?

Ensiaskel on kuitenkin otettu..