Pakko myöntää että nyt on tullut mietittyä rakkautta, ja sitä että rakastanko K:ta, ja viimeiseen vastaus on myöntävä. Kyllä mä taidan rakastaa K:ta vaikka se tunne ei ole samanlainen mikä niissä jenkki hömppä leffoissa kaiken romantiikan kera on esitettynä. Se tunne minkä K:ta kohtaa on paljon, hmm.. Pieniä asioita jotka tekevät onnelliseksi, joita ilman ei halua olla. Ne hyvät hetket tekevät niistä huonoista hetkistä siedettävimpiä. Huonoja hetkiä ei tosin onneksi ole pitkään aikaan ollut, eikä toivottavasti tulekaan vielä pidempään aikaan. Kosketus, lämpö, läheisyys, keskustelut, K, Me.. Rakastan.

Vaikka rakkauden kuvailu on vaikeaa, tunne sisälläni on vahva, vahvempi kuin sanat sitä kuvaamaan.

Eilen illalla seksin jälkeen K otti kainaloonsa, ja siinä oli niin hyvä olla. Olisin voinut maata siinä ikuisuuden. Tätä olen kaivannut, ja tämän olen ansainnut kaikkien huonojen tapahtumien jälkeen. Siihen oli hyvä nukahtaa.

Vaikka näimme viimeksi aamulla, mulla alkaa jo nyt olemaan ikävä, varsinkin kun tiedän ettei tulla näkemään muutamaan päivään.

Jotenkin musta tuntuu että K rakastaa myös, ja sen voin päätellä muutaman kuukauden kuluessa tapahtuneesta muutoksesta. K:n käyttäytyminen on muuttunut enemmän poikaystäväisemmäksi (jos näin voi sanoa). Tällä tarkoitan juuri esim. kainaloon ottamista, koskemista, puheita, ja siitä kaikesta hohkaa sellainen yleinen välittäminen mitä ei aikaisemmin ole ollut. Yleinen luottamus suhdetta kohtaan.

Ihme juttu miten asiat voivat muutamassa kuukaudessa muuttua niin paljon paremmiksi (kerrankin näin päin). Toivotaan että tästäkin voi asiat mennä vieläkin paremmiksi :)

Rakastan.