Ensimmäistä kertaa tänä syksynä huomasin töihin lähtiessä olevan hämärää. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, sillä olen aina niin väsynyt ja keskityn vain ajamiseen. Talvi on siis tulossa. Vihaan talvea, sen pimeyttä, sen kylmyyttä ja ennen kaikkea lunta jonka talvi tuo tullessaan.

On paha olo eilisen takia, sekä tuleva viikonloppu harmittaa jo etukäteen.
Näimme K:n kanssa eilen, ja täysin mitättömästä asiasta kehkeytyi riita. Tai ei oikeastaan edes riitaa, mutta päädyimme olemaan kummatkin hiljaa ja loppu peleissä katselimme kummatkin tv:tä eri huoneissa.  Helvetin mukava ilta siis.

Aluksi tuli sanaharkkaa, jonka jälkeen K halusi että olemme seuraavan tunnin ajan kummatkin aivan hiljaa. Yritin vielä keskustella hänen kanssaa, mutta hän vain käski minua olemaan hiljaa. No minkäs teet siinä vaiheessa. En halua monologia, joten olin sitten aivan hiljaa ja manasin vittua pääni sisällä. K sanoi muutaman sanan, minä olin hiljaa sillä sitähän hän tahtoi.

Kului tunti, ja hiljaisuus jatkui. K siirtyi toiseen huoneeseen katselemaan tv:tä, ja minä jäin olohuoneeseen.

Kului 45 minuuttia, ja siirryin makuuhuoneeseen K:n seuraksi. Tunnelma oli nihkeä. K kyllä yritti keskustella, mutta mua suoraan sanottuna vain vitutti. Ja vitutti oikein rankasti. Se mikä vitutti, oli se että ilta oli mennyt näin. Kolmesta tunnista, olimme 2 tuntia puhumatta toisillemme, ja näistä 2 tunnista, tunnin olimme eri huoneissa. Minkä takia? Siksi koska K ei vain ymmärtänyt lopettaa ärsyttämistään, vaan jatkoi ja jatkoi sitä, kunnes hän halusi että emme puhu toisillemme ettei asia paisu enään enempää.
Mikäköhän helvetin järki tässä oli? Jos olisimme vain olleet, ja jatkaneet iltaa, ei tähän olisi päädytty. Jos ei puhelakkoa olisi haluttu, ei ilta olisi mennyt näin.

Sitten iski ahdistus. K pyysi tulemaan sänkyyn, jotta menisimme nukkumaan. Noh, olo oli sellainen, ettei enään väsyttänyt. Päädyin kuitenkin peiton alle, ja yritin keskustella K:n kanssa vielä. En oikein saanut mitään vastauksia kysymyksiini, K ainoastaan korotti ääntään ettei jaksa nyt keskustella.
Ahdistaa. Tuli sellainen olo etten tosiaankaan halua olla tässä ja nyt. Haluan pois. Haluan lähteä. En pysty olemaan K:n luona. Pakko päästä pois. Pakko saada raitista ilmaa. Ahdistaa.
Makasin sängyssä, itkin, ja mietin lähdenkö vai jäänkö. Kumpi on parempi/pahempi vaihtoehto. Jos lähden, ahdistus ei kuitenkaan lopu, sillä silti jää harmittamaan se, että lähdin pois K:n luota. Myös se, että "riitamme" saattaisi vain paisua koska lähden pois enkä pysty olemaan hänen luonaan. Toisaalta, jos jään, sekin ahdistaa. Tein mitä vain, ahdistaa.

K pyysi tulemaan lähelleen, ja menin. Päädyimme panemaan, ja itkeminenkin onneksi loppui. Aktin jälkeen paha olo tuli takaisin.

Olimme myös sopineet K:n kanssa että näemme tänään, eli perjantaina. Noh, emme luultavimmin näe, sillä K:n pitää mennä lauantai aamuna töihin. Olin jo suunnitellut, että laitan itseäni illalla enemmän kuin yleensä, meikkaan kunnolla, laitan kivat alusvaatteet ja vaatteet. Viettäisimme mukavan illan, ja ottaisimme muutaman paukun siinä samalla. JA VITUT. Emme sitten näenkään. Lauantaina emme kerkiä näkemään laisinkaan, ja sitten tuleekin sunnuntai.