Voi helvetin perkele sanon minä.
Eiväthän ne asiat voi mennä niin helposti kun ajattelee.. Kävimme K:n kanssa erittäin pitkän ja rakentavan keskustelun eilen illalla puhelimessa.

K ei ollut tarkoittanut sitä mitä laittoi edellisenä yönä viestillä. Ei tiennyt miksi oli sanonut juttumme olevan tässä. Luultavasti se etten ollut vastannut puhelimeen keskellä yötä, kun oli soittanut, alkoi ärsyttämään ja siksi laittoi sellaisen viestin. Ei kuitenkaan tiennyt varmasti että miksi (humalatila oli niin korkea ettei edes muistanut).

Mutta pakkohan sen on kuitenkin tulla jostain alitajunnasta? Ei kukaan vain ilmoita ilman mitään syytä, että " seurustelu " loppuu nyt.

Kerroin K:lle monta asiaa mitkä vituttavat "suhteessamme". Se että näemme niin myöhään iltaisin, se että K:lla on niin vähän aikaa, se että miksi K ei halua viettää kanssani aikaa, miksi ei halua olla lähelläni, miksi seksiä harrastetaan aina tyyliin "pimeässä peiton alla ennen nukkumaan menoa", miksi mun pitää elää aina K:n sääntöjen mukaan, en voi sanoa mitään sillä olen viimeisellä sijalla, kuinka vihaan sitä piikittelyä mitä K harrastaa.. jne..

K otti kaiken yllättävän hyvin. Ihmetteli miksen ole puhunut asioista aikaisemmin. On totta etten ole maininnut asioista, mutta jos kanssani ei haluta seurustella ja työ/kaverit/muu menee edelleni, niin voinko sanoa asioista mitään?

K kyllä lupaili asioiden muuttuvan. Mutta muuttuvatko ne kuitenkaa? Muuttuvatko ne taas muutamaksi kuukaudeksi ja sitten kaikki rupeaa pikkuhiljaa palailemaan takaisin tähän samaan, kunnes niistä pitäisi taas huomauttaa jotta asioita voidaan korjata. K:lla kuitenkin oli halua korjata asioita, ja eikö se kuitenkin ole hyvä asia. Toisaalta, jos K ei pienimpiäkään asioita huomaa muuten kuin huomauttamalla, niin eikö jossain silti ole vikaa.

Se olisi ollut niin "helppoa" vain antaa asioiden olla, ja jättää kaikki taakseen. Mutta nyt kun K lupaili asioiden muuttuvan, niin se ei enää ole niin helppoa. Pää sanoo selkeästi että ANNA KOKO JUTUN VAIN OLLA JA ALOITA PUHTAALTA PÖYDÄLTÄ JONKUN UUDEN KANSSA! Sydän taas sanoo jotain ihan muuta..

Mä en tiedä olenko niin vahva että voin antaa pään päättää, ja antaa sydämen surra..