Eilen ahdistus oli aika kova. Viime viikonlopun kundi laitteli viestejä, ja en oiken tiennyt mitä vastata.. Päätin kyllä etten lähde kyseisen kundin kanssa kahville, mutta miten sanoa se tuntemattomalle ihmiselle? Varsinkin kun saatoin antaa ymmärtää että olen sinkku, ja voisin hyvinkin lähteä kahvittelemaan (tyhmä minä. TYHMÄ!).. Jossain vaiheessa tuurillani törmään kyseiseen kundii, joten seurustelua en kuitenkaan viitsinyt mainita, ja erittäin mahdollisesti meillä on jonkin sortin tuttuja/kavereita kun piirit ovat niin pienet.
Taisin olla hieman kylmä, mutta.. Toivon nyt ettei kundi laita enää mitään viestejä, ja asia olisi sillä selvä.

K:n kanssa menee edelleen hyvin. Rupean luultavimmin viemään tarpeellisia tavaroitani takaisin lähiaikoina. En mitään suurempaa, mutta sellaisia perus juttuja ettei aina tarvitse raahata niitä mukana.
K myös teki ihanan yllätyksen! Tai ei se niinkään yllätys ollut, sillä asiasta oli puhetta muutama viikko sitten, mutta en ajatellut että se kuitenkaan toteutuisi. Nyt se sitten toteutuu :)

Fiilis on hyvä, mutta väsynyt. Onneksi viikonloppu alkaa pian, ja saa ottaa ihan rauhallisesti :)