Miten musta tuntuu liiankin usein ettei mua kuule kukaan. Yritän olla hyvä ystävä, olla tukena vaikeina aikoina, olla ystävä hyvinä päivinä ja kuunnella kun toisella on asiaa (niin hyvää kuin huonoakin).
Kuitenki liiankin usein tulee sellainen olo, että mun asiat ovat täysin tois sijaisia.

Pyrin välttämään tilanteita jossa olemme usean ystäväni kanssa samassa tilassa samaan aikaan. Monta naista/tyttöä samassa paikassa ja jokaisella on paljon asiaa. Yleensä tyydyn vain kuuntelemaan, kommentoimaan, ja puhumaan yleisiä ellei joku kysy minulta jotain tiettyä asiaa (miten minulla ja K:lla meni jne.).

Muistan eräänkin kerran kun olimme viettämässä useamman tyttökaverini kanssa iltaa, söimme ja joimme. Kaikki puhuivat todella kovaa, ja kun sain sanottua puolet asiastani, joku alkoi puhua päälleni kovemmalla äänellä. Kaikki alkoivat seurata tätä kovaäänisempää juttua, ja minä päätin sitten lopettaa oman juttuni kertomisen siihen. Kun kovaääninen oli lopettanut juttunsa ja asia oli puitu loppuun saakka, joku pyysi minua jatkamaan juttuni loppuun saakka. Sanoin vain, että se meni jo. Sen jälkeen ruvetaan kyselemään että mitä asiaa minulla oli, ja että kertoisin sen nyt loppuun. Suoraan sanottuna siinä vaiheessa alkoi mennä hermo, kuinka monta kertaa minun täytyy kertoa asiani? Jos se ei ensimmäiselläkään kerralla ollut niin mielenkiintoinen, niin turha sitä on enään aloittaa alusta (joku olisi taas vain puhunut päälleni). Mä en jaksa huutaa asiaani, ei mua kukaan kuitenkaan kuulisi.
Yleensä jätänkin tälläiset monen ihmisen samanaikaiset tapaamiset väliin, ja näen vain 1 tai 2 ystävää kerrallaan. En jaksa huutaa, enkä myöskään jaksa kuunnella huutamista.

Pari päivää sitten kävi toinen samanlainen tilanne. Menin erään ystäväni luokse kahville, juttelimme niitä näitä. Kun olin ollut hänen luonaan tunnin, tuli sellainen olo että en jaksa enään, tahdon vain pois täältä. Puheenaiheemme olivat hän, hänen työnsä, hänen seurustelusuhteensa, hänen muut ystävänsä (heidän ihmissuhde kiemuransa), hänen perheensä tai yleiset asiat. Kertaakaan hän ei kysynyt miten minulla menee, miten asiat ovat edenneet K:n kanssa vai ovatko edenneet, tai mikä minun ja I:n juttu on. Sain pari kertaa sanottua muutaman K:ta koskevan asian, mitään muuta kommenttia en saanut kuin ok, ja asiasta rasiaan (jolloin alkoi hänen oman elämänsä puiminen).
Anteeksi, mutta onko se niin vaikeaa kuunnella ja kommentoida MINUN ASIOITANI? Tällä hetkellä pääni on hieman sekaisin koko K jutun suhteen ja kaipaisin neuvoja, tulkintoja ja mielipiteitä (teen kuitenkin itse päätökseni, eivätkä niihin vaikuta ystävieni mielipiteet!).

Kuuntelen mielelläni, mutta tahdon myös että minua kuunnellaan. Vaadinko liikaa?!? Mielestäni en. Ystävyyssuhteen täytyy ja pitääkin olla sellainen että molemmat saavat siitä jotain. En tahdo olla ainoastaan se jolle tilitetään, tahdon myös itse tilittää.


i can hear you in a whisper
but you can't even hear me screaming
Evanescence - Where will you go?