Jotenkin tuntuu taas siltä että olen aivan yksin. Tällä yksinäisyydellä tarkoitan ettei ystäviäni kiinnosta millainen olo minulla on K:n suhteen, mitä ajattelen, voisivatko he tehdä jotain auttaakseen. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.
Kerrottuani K:n ja minun erosta, kukaan ei ole halannut minua ja lohduttanut. Itkin, ja ystäväni sanoi vain että häntä harmittaa nähdä minut näin surullisena, sekä ansaitsen parempaa. Sitten oltiin hetki hiljaa, ja vaihdettiin aihetta. Samoin kävi eilen. Kerroin ystävälleni tapahtuneesta, sain vastaukseksi että höh. Mikä helvetin vastaus on höh?
Ainut joka on minua lohduttanut on ystäväni poikaystävä, joka teki tämän vahingossa. Olimme baarissa isolla porukalla ja istuin ystäväni poikaystävän kanssa sillä hetkellä kahdestaan pöydässämme. Kyyneleet alkoivat tulvia, ja poikaystävä kysyi mikä minulla oli ja otti kainaloonsa. En vastannut mitään, itkin ainoastaan. Oikeastaan yritin pidättää itkua, mutta se ei oikein onnistunut. Ystäväni näki tapahtuman baarin toiselta puolelta, mutta ei tullut luoksemme. Hän kyllä hyvin selkeästi näki (kuten kaikki muutkin baarissa olleet) ettei minulla ollut kaikki kunnossa, mutta silti jatkoi juttuaan toisten ystäviensä kanssa. Olisin tarvinnut hyvän ystäväni halaamaan minua, en hänen poikaystäväänsä jota en edes kunnolla tunne.
Toinen tapaus oli, kun eräs toinen ystäväni soitti minulle eilen. Oletin hänen soittavan ja kysyvän olenko kunnossa jne. Olin väärässä, hän soitti ainoastaan koska tarvitsi minulta jotain. Tosin kyllä hän sanoi minulle: koita jaksaa. Ei mitään muuta kyseiseen asiaan liittyen.

Miksi minun kuuluu olla aina saatavilla, jos jollakulla on paha olo? Kukaan ei kuitenkaan ole lähelläni kun heitä tarvitsisin.
Ehkä ystäväni ovat jo tottuneet siihen, että minulla on muutaman kuukauden juttu jonkun kundin kanssa, joka kuitenkin päätyy eroon. Kyllä minä selviän, sillä olen aikaisemmistakin selvinnyt.
Vittu siinä vaiheessa kun joku ystävieni seurustelu päättyy eroon, minulla on aikaa ehkä ensi viikolla ja ainoa miten lohdutan on: no höh. kyllä se siitä.

Tässä olotilassa haluaisin vain jonkun ihmisen lähelleni, joka halaisi minua ja sanoisi että huomenna olo on hieman parempi. Tämän jälkeen ei vaihtaisi aihetta, vaan kuuntelisi vuodatukseni.
Mutta näin ei tule käymään. Olen yksin, eikä ketään kiinnosta..

K:sta ei vieläkään ole kuulunut mitään.. :´(
Olisin halunnut hänen soittavan minulle, jotta olisimme voineet puhua asian läpi, jottei tarvitsisi erota näin..

Nyt olen väsynyt kamalan. Onko minun pakko nousta aamulla ylös?