No nyt ollaan hieman enemmän hereillä kun alkuviikosta. Eipä se unimäärä/sen laatu ole yhtään parempi kun alkuviikostakaan, mutta kaipa tähänkin tottuu. Tosin olisin kyllä valmis päiväunille vaikka heti, jos vain olisi mahdollisuus, aikaa on yksinkertaisesti vain liian vähän. Olen haalinut taas itselleni aivan liika tekemistä. No eiköhän se ensi viikkoon mennessä helpota.

Mistäköhän aloittaisin kirjoittamisen.. K:sta.. Ystävistäni.. Tulevasta muutostani.. Muista asioista..

No aloitetaan mukavista asioista, eli tulevasta muutostani. Sain uuden vuokra-asunnon :D Se on hieman pienempi ja kalliimpi kuin nykyinen asuntoni, mutta se on aivan ihana. Joku varmaan miettii että miksi muuttaa pienempään ja kalliimpaan asuntoon? Seutu missä asuin aikaisemmin oli hyvin levoton, ja naapurit kamalia. Kuka haluaa pelätä kotiin menemistä keskellä yötä enemmän kuin viereisillä aluella. Levottomalla kerrostaloalueella eläminen ei ole mitään herkkua, vittumaisista naapureista puhumattakaan. Muuttopäivä olisi 1.3. K on luvannut tulla muuttoavuksi ystävänsä kanssa. Luotan kyllä hänen lupaukseensa, ja olenkin kiitollinen kummallekin kundille.
En malttaisi odottaa :)

Siittytään sitten K:hon. Näimme K:n kanssa eilen, ja ilta meni aivan nappiin. Teimme ruokaa, juttelimme, katsoimme (huonon) elokuvan ja harrastimme seksiä. K teki lyhyemmän työpäivän (normaaleille ihmisille K:n lyhyempi päivä sisältää vain pari ylityötuntia), jotta kerkiämme näkemään.
Olisin kyllä halunnut jäädä K:n luokse yöksi, mutta en ollut varautunut yökyläilyyn lainkaan. Kotiin lähtö oli ainut joka harmitti hieman, sillä olisin halunnut nukahtaa K:n viereen ja herätä siitä aamulla.

Kaikki meni niin hyvin, mutta miksi me emme vain sovi toisillemme seurustelu mielessä? Kun juttu alkaa menemään vakavammaksi, tulevat ongelmatkin mukaan. Satunnainen näkeminen ja paneminen sujuu  kuitenkin hyvin. Myönnettäköön että 2 kertaa olemme melkein olleet samassa tilassa kuin seurustellessamme, ensimmäinen johtui siitä kun K meinasi lykätä näkemistämme eräänä kertana ja toinen niistä johtui K:n känni vittuilusta/mustasukkaisuudesta. Kummatkin kerrat ovat omien sanojeni mukaan johtunut K:sta, minussa siis ei ole mitään vikaa ;) No juu, kummassakin on ja tulee olemaankin omat vikansa. Mutta tuosta känni vittuilusta en voi syyttää kun K:ta, tosin siihenkin löytyy syy minusta ja pettämisestäni.

Kannattaisiko siis vain tyytyä tähän mitä meillä nyt on K:n kanssa, ja odottaa parempaa? Vai taas kerran yrittää satsata suhteeseen joka ei välttämättä (toisin sanoen hyvin mahdollisesti) onnistu lainkaan? En tiedä. En tosiaankaan tiedä mitä tehdä K:n kanssa.

Toisaalta, pari päivää sitten viestittelimme ja puhuimme sinkkuudesta muutaman sanan. Sanoin etten ole niin onnellinen, kun silloin jos seurustelisin mutta olen oppinut elämään sinkkuuden kanssa kuitenkin. K:n mielestä kaikkea ei voi saada kerralla, ja että olenhan kuitenkin hänen naisensa.
Kiersin "hänen naisensa" kommentin, ja ilmoitin olevani siltikin sinkku.
Kuinka K voi sanoa että olen "hänen naisensa"? Tai lähinnä mietin, että mitä K sillä tarkoitti? Emme seurustele, ja kummatkin tietävät sen. Haluaako hän että olisin taas kokonaan hänen? No ehkä K:n kommentilla ei ollut suurempaa merkitystä, vaan takerrun taas pieniin yksityiskohtiin ja analysoin niitä, joka on aina ollut ongelmani.

No tärkeintä on kuitenkin se, että eilinen meni hyvin K:n kanssa :)

Ystävänpäivänä ei varmaan saisi puhua pahaa ystävistään, mutta teen sen kuitenkin.
Onko teille koskaan käynyt niin, että tarvitsisitte ystäväänne/ystäviänne jonkunlaisessa erityistilanteessa, mutta ette saa tarvitsemaanne? Minulle on, ja liiankin monta kertaa. Ystäväni ovat tavoitettavissa vain kuin heille sopii, ja nyt en tarkoita esim. päivittäisten kuulumisien vaihtamista.
Muutamia esimerkkejä ovat olleet esim. erään kundin kanssa puskista tullut ero, jolloin en saanut ketään mukaani baariin vaikka olikin viikonloppu! En ketään! Sydänsuruihin auttaa viina piste. Olisin kaivannut seuraa, en välttämättä ryyppykaveria.
Eroni K:n kanssa jolloin olisin halunnut mennä vetämään kunnon perseet. Yllättäen kaikilla oli jotain "parempaa" tekemistä, tai sitten olivat tekemässä "ei mitään" tai eivät "jaksaneet lähteä", mutta sain erittäin kovalla vaivalla seuraa itselleni.
Tai kun ystäväni on parin päivän päästä erostani K:hon soittanut, niin olen kuunnellut puoli tuntia hänen jorinoitaan, mitä on tapahtunut, miten hänen toisilla ystävillään menee, miten töissä menee jne. Mutta sanallakaan hän ei ole kysynyt kuinkan minulla menee? Ja että millainen olo erosta on? Muistan että mieleni teki huutaa siihen puhelimeen että mua ei nyt vittuakaan kiinnosta, koska mulla on niin vitun paha olo, ja sä voisit edes kysyä miten mä pärjään!
Tai sitten syntymäpäiväni eräänä vuonna, joka sattui sopivasti perjantaille. Perjantaina soittelin itselleni seuraa baariin/kahville, niin kaikilla oli jotain muuta tekemistä. Vietinpä sitten syntymäpäiväni yksin kotona tv:tä katsellen.

Ja listataan vielä uusin. Viikonloppuna olisi eräs tapahtuma jonne haluaisin lähteä, ja olenkin puhunut tästä ystävilleni viimeiset 2 kk. Tällä viikolla kun kyselin, että kuka lähtee mukaani? Niin kukaan ei ole lähdössä! Vittu ei kukaan! Kaikilla tämä on ollut tiedossa, mutta kun "olen sopinut jotain muuta" "seuraavana päivänä on töitä" "ei ole rahaa" "en halua lähteä sinne". 2 kuukauden odotus, ja miten käy? Kukaan ei lähde, tai toisena vaihtoehtona on että menen sinne yksin! Olisihan sekin kokemus mennä yksin, mutta tulisin näyttämään niin säälittävältä etten tiedä haluanko lähteä. Istua nyt koko ilta yksin. Kaipa sitä seuraa löytyisi sieltäkin, mutta..

Ja kun ystäväni ovat minua tarvinneet, olen aina ollut paikalla. AINA. Jos on tarvittu kahvittelu seuraa kun tuli ero poikaystävästä, olen lähtenyt 15min soitosta. Kun on ollut paha mieli, niin olen lohduttanut. Kun ei ole ollut mitään muuta paikkaa minne mennä, niin minun luokseni on aina voinut tulla.

Teenkö kärpäsestä härkäsen, vai onko ystävyys suhteeni yksipuoleisia?